Ekologiset matkustustavat

Matkustamisen ekologisuus puhuttaa. Kylmä ja pimeä talvi ajaa monet etelän lämpöön rentoutumaan ja vaihtamaan kesällä käytetyn pyörän takaisin autoon. Kun olo on synkkyyden myötä jo valmiiksi kurja, harva on valmis luopumaan mukavuuksistaan. Tässä artikkelissa annamme muutamia vinkkejä ekologisempien matkustustapojen omaksumiseen; vaihda lentokone junaan, auto pyörään tai bensiinillä toimiva auto sähköiseen.

Vaihda lentokone junaan

Yksi viimeaikojen puhutuimmista aiheista on ollut lentäminen. Lippujen hinnat ovat tänä päivänä halvempia kuin koskaan, ja lentomatkaaminen on yleistynyt kaikkialla. Pitkien suunniteltujen reissujen sijasta ihmiset tukeutuvat enemmän lyhyisiin viikonloppumatkoihin – lähtö perjantai-iltapäivänä, paluu sunnuntaiyönä. Lentämisen kätevyys heijastuu kuitenkin nopeasti lämpenevään ilmastoon. Moni onkin luopunut lentämisestä ja vaihtanut lomailukohteet hieman lähemmäksi.

Junalla matkustaminen on uusi trendi. Suomalaiset ovat yhä enenevässä määrin vaihtaneet Espanjan- ja Italianmatkat lähilomailuksi oman kotikaupungin kylpylään tai viereisten kaupunkien kulttuuririkkaisiin alueisiin. Monet hyppäävät junan kyytiin ja suuntaavat Lappiin. Myös interreilaaminen on yleistynyt, ja moni käyttää lomansa Euroopan upeissa kaupungeissa junaillessa. Junalla kulkeminen on vähän hitaampaa, mutta kokemuksellisesti rikkaampaa.

Pyöräily

Moni on vaihtanut yksityisautoilun pyöräilyyn. Vaikka kyseessä on pääasiassa loistava ympäristöteko, pyöräily parantaa myös kansanterveyttä. Sen terveysvaikutukset on todistettu moneen kertaan, ja moni aloittaa pyöräilyn elämäntaparemontin yhteydessä. Jos työmatka on erityisen pitkä tai matkalla on valtavasti ylämäkiä, sähköpyörä saattaa olla hyvä vaihtoehto. Jos kotisähkö tuotetaan vielä uusiutuvista luonnonvaroista, ekologisuus on taattu.

Pyörällä kulkeminen säästää luontoa valtavasti. Jos kuvitellaan, että autoilija ajaa vuoden 2010 Toyotallaan edestakaisia matkoja noin 10 kilometrin verran päivässä, vuodessa matkoja kertyy noin 3 000 kilometrin edestä. Kun tämä määrä muutetaan hiilidioksidiksi, päästöjä syntyy vuodessa jopa 441 kilogramman verran. Kun tähän lisätään vielä muutamat yksittäiset pitkät matkat ja muutaman kilometrin kauppareissut, nousevat päästöt melkoisiksi.

Auto sähköiseksi

Pyörällä liikkuminen on kuitenkin monille liian vaikeaa ja ennen kaikkea mukavuusalueen ulkopuolella. Jos työmatka on esimerkiksi 90 kilometriä pitkä ja päivän aikataulu on yleisesti tiukka, autosta luopuminen voi olla vaikeaa. Moni harkitseekin tällaisessa tilanteessa sähköauton ostamista. Sähköautot ovat kehittyneet viime vuosien aikana hurjasti, ja ne ovat kulutuksen kannalta huomattavasti ekologisempi vaihtoehto.